Onko itsekästä ajatella itseään?

Elämä on täynnä rakkautta, vastuuta ja huolenpitoa. Usein se tarkoittaa myös sitä, että oma minä jää taka-alalle - joskus huomaamatta, joskus väkisin!

On helppoa ajautua tilanteeseen, jossa muiden tarpeet menevät aina omien edelle. Ja kun viimein pysähtyy miettimään, mitä itse kaipaa, mieleen nousee tuttu ajatus: saanko minä ajatella nyt itseäni, olenko itsekäs, tekeekö tämä minusta nyt huonon ihmisen?

Meille on opetettu jo lapsuudessa, kun olemme imeneet kaiken tiedon itseemme kuin imuri, että elämässä on hyvä uhrautua, ottaa omasta pois ja antaa toiselle. Vahva nainen kyllä pärjää ja jaksaa. Ei saa näyttää heikkouttaan.

Että omien tarpeiden asettaminen etusijalle on jotenkin itsekästä tai väärin. Onko se?

Ja kuitenkin: Kuinka monta kertaa olet venynyt äärirajoille, koska ajattelit, että näin kuuluu tehdä?

Totuus on tämä: Itsestä huolehtiminen ei ole itsekästä - se on vastuullista.

Kun sinä voit hyvin, koko perhe, koko ympäristösi voi paremmin. Kun pysähdyt itsesi äärelle, jaksat olla aidosti läsnä muillekin. Itsemyötätunto ei vie mitään pois muilta - se lisää lempeyttä ja rakkautta myös ympärillesi!

Ehkä on tullut aika kyseenalaistaa vanhat uskomukset. Ehkä on lupa ottaa pieni askel itseä kohti.

Pohdintaa: Jos kohtelisit itseäsi kuten kohtelet läheisiäsi ja parhainta ystävääsi, mikä muuttuisi?